Vastuullisuus

Tulevaisuustietoinen arki alkaa pienistä teoista. Lasten hyvinvointi ja turvallisuus ovat jokapäiväisen toimintamme lähtökohta. Vastuullisuus näkyy meillä konkreettisina tekoina ja valintoina – esimerkiksi siinä, miten opimme yhdessä luonnosta ja kestävästä elämäntavasta, vähennämme omasta toiminnastamme syntyvää kuormitusta, luomme arvostavan ilmapiirin ja käytämme resursseja harkiten.

Vastuullisuuden neljä kulmakiveä

  • Ympäristö

    Kantamalla ympäristövastuumme edistämme ympäristön hyvinvointia ja säilymistä tuleville sukupolville.

  • Asiakkaat

    Kehitämme kestäviä palvelumalleja varmistaaksemme laadukkaiden varhaiskasvatuspalvelujen saatavuuden myös tulevaisuudessa.

  • Työntekijät

    Olemme sitoutuneet toimintakulttuuriin, jossa kaikki työntekijät tuntevat olevansa arvostettuja ja heillä on mahdollisuus tuoda esiin ainutlaatuisia näkökulmiaan.

  • Yhteisö

    Luomme pitkän aikavälin arvoa ja uusia mahdollisuuksia meille sekä sidosryhmillemme.

Kestävyysteemat painottuvat varhaiskasvatuksen kannalta keskeisiin aiheisiin

Norlandia Päiväkodit on osa monialaista NHC Groupia, joka raportoi vastuullisuudestaan CSRD-direktiivin mukaisesti. Norlandia Päiväkotien kestävyysteemat painottuvat varhaiskasvatuksen kannalta keskeisiin aiheisiin. Teemat pohjautuvat NHC Groupin kaksoisolennaisuusanalyysissä tunnistettuihin keskeisiin kestävyysaiheisiin, joita on tarkennettu Norlandia Päiväkotien toimintaympäristön ja varhaiskasvatuksen erityispiirteiden näkökulmasta, konsernistrategian valtuutuksen mukaisesti.

NHC on sitoutunut tukemaan siirtymää kohti vähähiilistä taloutta. Konsernin pitkän aikavälin tavoitteena on vähentää Scope 1- ja Scope 2 -kasvihuonekaasupäästöjä 42 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoden 2023 lähtötasoon verrattuna.

Linkin NHC Groupin vastuullisuusraporttiin sekä vuosikertomukseen, joka sisältää CSRD:n mukaisen kestävyysraportin, löydät tämän sivun lopusta.

Terjeborudfoto DSC 6180
Päiväkodin Johtajat (60)

Keskitymme toimiin, joilla on eniten vaikutusta

Olemme identifioineet neljä päiväkotien toiminnassa tärkeintä vastuullisuuden osa-aluetta, joita ovat ympäristö, kestävät palvelut, työntekijöiden sitoutuminen ja monimuotoisuus sekä jaetun arvon luominen. Olemme tehneet päiväkotien toimintaan liittyvän laaja-alaisen olennaisuusanalyysin varmistaaksemme, että keskitymme juuri niihin asioihin, jotka ovat meillä kaikkein merkityksellisimpiä. Yhdessä esimiestemme kanssa olemme miettineet, mitä nämä tarkoittavat päiväkotiemme arjessa ja tunnistaneet konkreettisia teemoja, joihin keskitymme vastuullisuustyöskentelyssämme.

Go Green

GoGreen-konsepti on osa jokapäiväistä arkeamme Norlandia Päiväkodeissa. Yhdessä lasten kanssa opimme luonnon monimuotoisuudesta, tutkimme ympäristön mahdollisuuksia ja opettelemme keinoja, joilla voimme vähentää ilmastokuormitusta. Ohjelmamme perustuu lasten uteliaisuuteen ja löytämisen iloon. Arjessamme se tarkoittaa esimerkiksi ruokahävikin vähentämistä, sähkönkulutuksen vähentämistä, jätteiden lajittelua ja ympäristöystävällisempien toimintatapojen käyttöönottoa. Tavoitteena on ohjata lapsia kestävän kehityksen periaatteiden ymmärtämiseen ikätasoisesti.

MG 3917 (1)

Vanhemmat vastuullisuusraportit löydät NHC Groupin nettisivuilta.