Pedagogiset kulmakivet

Pedagogiset kulmakivemme ohjaavat toimintaa kaikissa päiväkodeissamme.

Yksilöllisyys

Kasvatamme lapsia yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Luomme tavoitteita ja toimintatapoja yhdessä vanhempien kanssa.

Yksilöllisyys
Turvallinen Syli

Turvallisuus

Lapsen sosiaalista ja psyykkistä turvallisuutta turvaa muun muassa kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma sekä aktiivinen tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittaminen. Lapsi voi hyvin, kun hänellä on turvallinen olo.

Lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takaamiseksi kiinnitämme huomiota terveellisiin elämäntapoihin, kuten liikuntaan, ravintoon ja lepoon. Toimintaympäristön fyysisen turvallisuuden takaamiseksi laadimme tarkan turvallisuussuunnitelman.

Sensitiivisyys

Havaitsemme lapsen aloitteet ja reaktiot ja vastaamme niihin lapsen toimintaa tukevalla tavalla. Meillä on aikaa yhteiselle ihmettelylle ja lasta kiinnostavien ilmiöiden tutkimiselle.

Suurennuslasilla Tutkivat Tytöt
Pienryhmätoiminta

Sitoutuneisuus

Huolehdimme, että sekä vapaa että ohjattu toimintamme ovat lapselle merkittäviä ja tärkeitä. Meille on tärkeää, että lapsen osallisuus ja hyvä motivaatio toteutuvat. Päiväkodin oppimisympäristöä suunnitellaan ja muokataan yhdessä lasten kanssa.

Onko sinulla kysyttävää?