Norlandia Louna

Norlandia Louna sijaitsee upealla paikalla Kuopion Savolanniemessä, jonka monipuolinen luonto on tarjoaa upeat puitteet ja tukee lapsen positiivisen luontosuhteen kehittymistä. Luonnonilmiöiden tutkiminen, kekseliäisyys ja kierrätys näkyvät meillä oppimisessa ja leikeissä.

Tervetuloa tutustumaan tai kysy lisää?

Louna2

Tervetuloa Norlandia Lounaan!

Painotamme Norlandia Lounassa luonto- ja ympäristökasvatusta. Lapset oppivat luonnossa ja luonnolta. Savolanniemen retkimetsä on osa leikki- ja oppimisympäristöä. Lapset oppivat kestävän elämäntavan elementtejä. Lajittelemme, kierrätämme ja uusiokäytämme materiaaleja sekä toteutamme lasten kanssa hiilijalanjälkeä pienentäviä arkisia tekoja. Laadukkaan varhaiskasvatuksen lisäksi lapselle syntyy vankka perusta kestävään elämäntapaan!

Asiakkaat kertovat:

"Ihana ja maanläheinen ilmapiiri, lapset saavat olla omanlaisiaan ja heidän toiveita kuunnellaan." 

"Lapsi viihtyy todella hyvin ja ryhmän aikuiset ovat pysyneet pitkään samoina. Hoitajat mukavia ja tekevät lasten kanssa kivoja juttuja."

"Ikätasoista aktiviteettia aina lapsille. Ammattitaitoinen henkilökunta ja tiedotus pääasiallisesti toimii erinomaisesti."

"Norlandia Louna on ihana päiväkoti! Lapsemme viihtyy tosi hyvin ja oppii koko ajan uutta. Henkilökunta kohtelee lapsia hyvin ja suhtautuu heihin ihanasti. Kodin ja päiväkodin välinen yhteistyö on sujunut meidän vanhempien näkökulmasta hyvin! Asioista tiedotetaan riittävästi ja hyvin."

"Kaikki on toiminut hienosti 👍 Viikolla monipuolisesti ohjelmaa. Päivittäiset kuulumiset ja kuvat kidplanissä kiva juttu 😊"

"Norlandia Louna aivan ihana henkilökunta, kaikki aina niin iloisesti tervehtii ja juttelee, kaikki lapset ottaa kyllä niin ihanasti huomioon, ja meidän pieni neiti aina niin hyvillä mielillä jää hoitoon oikein käet ojentaa kun tulee hoitaja aamulla ottamaan vastaan. Ja kotoisa tunnelma pienille!"

"Ihana henkilökunta, lapsille monipuolista tekemistä ja turvallinen ja välittävä kasvuympäristö"

"Luontopainotteisuus, monipuolinen ohjelma päivissä, ihana henkilökunta < 3"

Päiväkodin Johtajat (44)
Jaana Grönlund

        Yksinään lentämään ei kukaan opi ikänään

       vaan yhdessä voi leikkiä ja keksiä ja viljellä

     ja rakentaa ja tavoittaa melkein vaikka pilviä

    yllä maan ja päällä maan Linnunrataa liidellään

                             -Kaarina Helakisa-

"Tervetuloa Norlandia Lounaan rakentamaan yhdessä kanssamme lapsellenne parasta arkea!""

Jaana Grönlund, päiväkodin johtaja

Ympäristö Pedagogiikka

Luontopedagoginen painotus kasvattaa kestävän tulevaisuuden tekijöitä

Norlandia Päiväkodeissa luonto- ja ympäristökasvatus nivoutuu osaksi monipuolista toimintaa. Nautimme luonnosta, tutkimme sen ilmiöitä sekä retkeilemme. Päiväkodin ympäristö ja lähiluonto ovat paikkoja, joissa vietämme päivittäin kiireetöntä aikaa. Annamme lapselle omaa tilaa ihmetellä luontoa rauhassa, kysyä ja oivaltaa.

Kestävä kehitys on olennainen osa päiväkotimme arkea. Kierrätämme, lajittelemme ja teemme kestäviä valintoja leikkien, liikkuen ja oppien. Lapsi oppii kiinnittämään huomiota arjen tekoihin ja pitämään niitä itsestään selvinä asioina myös päiväkodin ulkopuolella. 

Metsässä samoilu ja kivillä kiipeily jättävät jälkeensä hyviä lapsuusmuistoja. Positiiviset luontokokemukset vahvistavat lapsen luontosuhdetta ja auttavat ymmärtämään oman toiminnan vaikutukset luontoon ja ympäristöön. Näin lapsesta voi kasvaa tiedostava aikuinen, joka kantaa vastuuta tulevaisuudesta.

Yksilöllistä ja kiireetöntä pienryhmätoimintaa

Toimintamme ytimessä on lapsi, joka nähdään ja kuullaan yksilönä. Siksi lapset jakautuvat meillä päivittäin pieniin ja turvallisiin ryhmiin, joissa jokainen saa puuhailla omaan tahtiinsa ja ikätasonsa mukaisesti.

Pienryhmässä on tilaa erilaisille persoonille ja tiiviille vuorovaikutukselle. Kun ryhmän koko ei ole liian iso, kasvattaja oppii tuntemaan jokaisen lapsen hyvin ja tietämään hänen tarpeensa. Tämä lisää lapsen luottamusta ja rohkeutta osallistua leikkeihin ja toimintatuokioihin. Ideat ryhmän toimintaan tulevat myös usein lasten omista puheista ja tekemisistä ja luovat pohjan aktiviteettien suunnitteluun.

Pienessä ryhmässä lapsella on mahdollisuus nauttia rauhallisesta ja kiireettömästä ilmapiiristä. Yhdessä toimimisen taidot kehittyvät, ja toisten huomioiminen sujuu helpommin. Pienemmässä porukassa on turvallista harjoitella, yrittää ja erehtyä sekä mukavaa leikkiä ja oppia.

Pienryhmätoiminta
Yksityisen Norlandia Päiväkodin lapset päivähoidossa ja maapallo

Elinikäinen into oppimiseen

Norlandia Päiväkodeissa lapsesi saa elinikäisen innon oppimiseen sekä ohjausta terveisiin elämäntapoihin. Jokaiseen päivään mahtuu meillä paljon leikkiä, uusia kokemuksia, herkullisia makuja ja iloa liikunnasta. Kasvattajamme ovat omistautuneet huolehtimaan lapsesi kehityksestä, hyvinvoinnista ja yksilöllisistä tarpeista. Meille on erittäin tärkeää, että vanhemmat tuntevat lapsensa varhaiskasvatusympäristön turvalliseksi.

Hyvän tulevaisuuden rakennusaineet

  • Ravinto

    Lapselle päiväkodissa ruokailu on tärkeä osa päivää. Kun ruoka maistuu, niin leikki taittuu! Tavoitteemme on muodostaa lapselle positiivinen suhde ruokaan.
  • Liikunta

    Varhaisessa iässä omaksuttu päivittäinen aktiivisuus vaikuttaa liikuntamyönteisyyteen myös aikuisena. Ohjaamme lapsia kohti liikunnallista elämäntapaa.
  • GoGreen

    GoGreen-ohjelmassa lapset tutustuvat luonnon ilmiöihin ja oppivat kestäviä toimintatapoja tutkimalla ja kokeilemalla ikätasonsa mukaisesti.

  • Norlandia Quest

    Norlandia Quest on vuosittain vaihtuva pedagoginen teema, joka näkyy päiväkotiemme aktiviteeteissa koko toimintakauden ajan ja huipentuu juhlalliseen QUEST-viikkoon.

Vanhemmille

  • Kidplan-viestintäsovellus

    Kidplan-sovelluksesta saat tietoa siitä, mitä lapsesi tekee ja oppii päiväkodissa. Näin sinulla on hyvä käsitys lapsesi kehittymisestä ja päiväkotipäivien kulusta.
  • Usein kysytyt kysymykset

    Kun lapsesi aloittaa päiväkodissa, voi mielessäsi olla monenlaisia kysymyksiä ja ajatuksia. Asioita ei tarvitse pohtia yksin. Katso vastaukset meiltä usein kysyttyihin kysymyksiin.
  • Vinkkejä ja neuvoja

    Täältä saat opastusta muun muassa siihen, mitä lapsesi tarvitsee mukaan päiväkotiin ja mitä kaikkea arjessamme on hyvä huomioida.
  • Anna kehitysideoita

    Haluamme varmistaa palvelumme laadun joka tilanteessa ja havaita heti, jos jokin ei toimi. Vanhempien osallisuus on toiminnassamme tärkeää. Jätä meille palautetta tai kehitysideoita.

Hae paikkaa!

Tervetuloa tutustumaan tai varaa paikka! Hakemuksen lähettäminen ei vielä sido sinua mihinkään.

Asiakastyytyväisyytemme on huippuluokkaa: kokonaistyytyväisyys 5,2 (asteikolla 1-6)

Varhaiskasvattaja Taluttaa Lasta
Työntekijät (2)

Töihin meille!

Tervetuloa tutustumaan avoimiin työpaikkoihimme ja liity iloiseen joukkoomme! Työtyytyväisyytemme on huippuluokkaa: kokonaistyytyväisyys 4,6 (asteikolla 1-6)

Aukioloajat

Olemme avoinna klo 06.00-18.00

Lekplats
Nimetön Malli (22)

Hinnasto

Norlandia Louna päiväkodin asiakasmaksu on 15–350 € kuukaudessa. Asiakasmaksu määräytyy palvelusetelin arvon mukaan, johon vaikuttavat perheen koko, tulot sekä lapsen varhaiskasvatusaika.

Palveluseteliä voit hakea alla olevasta linkistä.