Tervetuloa Norlandia Päiväkodin eskariin!

Meidän eskareissa oppiminen on kivaa.

Oppiminen on kivaa

Lapsen esiopetus rakentuu lapsen aiempien kokemusten, osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Meille on tärkeää, että lapsi kokee eskarissa oppimisen ja oivaltamisen iloa. Kun lapsi kokee asiat kiinnostaviksi ja sellaisiksi, joita voi liittää jo aiemmin oppimiinsa asioihin, oppiminen on hauskaa ja motivoivaa.

eskari

Osaamme toimia yhdessä

Eskarissa lapset harjoittelevat laaja-alaisen osaamisen taitoja – juuri niitä  taitoja, joita he myöhemmin elämässään tarvitsevat. Meille on tärkeää, että lapsi kokee kuuluvansa omaan ryhmäänsä. Hän osaa olla kiva kaveri, joka voi turvallisesti tuoda omat mielipiteensä esille, ja osaa kunnioittaa myös muita. Lapsi saa kokemuksen, että hän voi osallistua ja vaikuttaa. Eskarilainen opettelee huolehtimaan omista tavaroistaan – ikiomasta eskarikirjasta, työvälineistä ja vaatteistaan.

eskari

Opin ja toimin erilaisissa ympäristöissä

Eskarissamme fyysistä oppimisympäristöä rakennetaan yhdessä lasten kanssa ja lasten tarpeet ja toiveet huomioiden. Eskarin tilat ovat kodikkaat ja kauniit. Tärkeänä oppimisympäristönä meillä on ympäröivä luonto. Metsässä leikimme, opimme ja retkeilemme. Teemme retkiä eskarin ulkopuolelle. Eskareissamme on tablettitietokoneita, joilla lapset oppivat englantia Moomin Language School -oppimissovellusta käyttäen. Tabletteja käytämme muuhunkin oppimiseen ja lasten toiminnan dokumentointiin.

eskari

 

Eskarilaisen vanhemmat saavat lähes päivittäin sähköisen viestin, jossa sanoin ja kuvin kerrotaan lapsen puuhista ja kokemuksista eskarissa.