Työntekijät kertovat

Minun polkuni Norlandiassa (Tenava-päiväkodeissa)

Valmistuin ammattikorkeakoulusta sosionomiksi (AMK) joulun alla 2003 ja jo tammikuussa minua pyydettiin Tenaville töihin lastentarhanopettajaksi. Kokemuksen karttuessa pääsin etenemään urallani ja siirryin vastaavan lastentarhanopettajan tehtävään. Lähiesimiestyö on antoisaa, mutta myös haastavaa ja siinä tarvitaan monipuolisia taitoja ja kehittämisosaamista. Niiden kasvattamiseksi katsoin tarvitsevani lisäopintoja ja päätin keväällä 2011 hakea opiskelemaan varhaiskasvatuksen kehittämistä ja johtamista. Suoritin sosionomi (ylempi AMK) – opinnot työn ohessa ja sain osallistua opintojen lähipäiviin työajalla, mikä oli iso kädenojennus Tenavilta. Henkilöstöä kannustetaan uuden oppimiseen sisäisten koulutusten avulla ja mahdollisuuksien mukaan tuetaan pidempiin opintoihin lähtevää, kuten oma esimerkkini kertoo. Tenavat ottaa työnantajana huomioon myös erilaiset elämäntilanteet ja meillä on mahdollisuus esimerkiksi vaihtaa työyksikköä tarpeen mukaan. Niin minäkin tein pari vuotta sitten ja se lisäsi työtyytyväisyyttäni huomattavasti.

-Tiina

 

 

Työurani Tenavilla alkoi vuonna 2006 Ymmerstan koululla koululaisten iltapäivätoiminnan vastuuohjaajana. Päätin kokeilla ammatinvaihtoa biotekniikan insinööristä lastenhoitajaksi. Innostuin työstä lasten parissa ja aloitin Tenavilla oppisopimuskoulutuksen lähihoitajaksi. Ymmerstan koulun jälkeen vaihdoin esikouluikäisten pariin Lintuvaaran koulun iltapäivätoimintaan. Pääsin tuohon aikaan paljon sijaistamaan eri yksiköissä ja se oli mielestäni todella avartavaa ja opettavaista. Lintuvaarasta matkani jatkui seuraavana vuonna Kurkihirren päiväkotiin Nöykkiöön. Olin toivonut paikkaa päiväkodista ja se mahdollistui uuden päiväkotiyksikön myötä. Kurkihirressä sain opiskeluni päätökseen ja valmistuin 2009 lähihoitajaksi. Ehdin Kurkihirressä olla töissä lähes kolme vuotta ennen toisen lapseni syntymää. Äitiyslomalta palattuani toivoin pääseväni lähemmäs kotia töihin logistisista syistä ja päädyin Tenava-Pirttiin. Pirtissä ollessani innostus lastentarhanopettajan ammatista taas lisääntyi ja minua kannustettiin pyrkimään kouluun. Pääsinkin Diakiin monimuotoiseen koulutukseen, jossa saan sosionomin ammatin ja pätevyyden lastentarhanopettajan tehtäviin. Nyt opiskelen päätoimisesti työnohessa ja valmistuminen siintää viimeistään vuonna 2018.

Tenavilla on hyvä olla! Minua kannustetaan ja tuetaan työssä ja opiskelussa. Pidän erityisesti Tenaville ominaisesta pienryhmätyöskentelystä, koska olen huomannut sen olevan ihan jokaiselle lapselle paras tukemisen ja ryhmäytymisen muoto. Koen myös, että Tenavilla työskentely on rentoa, päiväkoti ja tiimit voivat vapaasti suunnitella ja toteuttaa omaa toimintaansa tiettyjen rajojen sisällä. Meillä on ihanat lapset ja vanhemmat sekä oma osaava henkilökunta!

-Sanna